Varaa aika hampaiden valkaisuun nettiajanvarauksesta.
Hampaiden valkaisun tarkoituksena on vaalentaa tummuneiden tai keltaisten hampaiden sävyä. Toisilla hampaiden väri on luonnostaan keltaisempi tai harmaampi ja usein hampaat tummuvat esimerkiksi iän myötä. Hampaissa voi myös olla pinnallisia värjäytymiä, jotka aiheutuvat mm. kahvista, teestä, punaviinistä, mustikasta, nuuskasta ja tupakoinnista. Pinnalliset värjäytymät saadaan yleensä poistettua suuhygienistin tai hammaslääkärin tekemän ammattimaisen puhdistuksen avulla. Puhdistuksen jälkeen valkaisulla saadaan luonnollisen vaalea sävy hampaisiin, mutta joskus pelkkä värjäytymien poisto riittää hymyn kirkastamiseen.
Varaa aika hampaiden valkaisuun nettiajanvarauksesta
Ennen hampaiden valkaisua on tehtävä koko suun tutkimus ja hoidettava hampaat ja ikenet kuntoon. Reikiintyneet hampaat paikataan ja hammaskivi sekä pinnalliset värjäymät poistetaan. On hyvä muistaa, ettei valkaisun avulla pystytä vaalentamaan esimerkiksi paikkoja, kruunuja tai laminaatteja. Raskaana olevien ja imettävien hampaita ei valkaista. Tulee myös huomioida, että tummemmat ja värjääntyneemmät hampaat vaalenevat yleensä heikommin, jolloin vahvempi valkaisu on tehokkaampi niille. Hampaiden vaalenemiskykyä on vaikea ennustaa etukäteen, sillä se on yksilöllistä. Vaikka valitset vahvemman valkaisumenetelmän ei hampaista tule kuitenkaan ”liian” valkoiset. Jos epäröit, minkä valkaisutehon valitset, voit varata ajan valkaisukonsultaatioon suuhygienistillemme, joka auttaa valitsemaan juuri sinulle sopivan vaihtoehdon. Varaa aika tästä.
Vastaanotollamme on käytössä hellävarainen ja tehokas BlancOne-valkaisutuoteperhe. BlancOne-tuotteilla valkaisu on myös nopeampaa, kuin muilla vastaavilla tuotteilla, sillä sen käyttö ei vaadi iensuojia, ja sen vaikutusaika on lyhyt. Vastaanottovalkaisu vaatii ainoastaan yhden käyntikerran ja valkaisun suorittaa suuhygienistimme. Valkaisun lopputulos ja tuloksen pysyvyys vaihtelevat valitun valkaisutuotteen mukaan. Valittavana on kolme erilaista valkaisua:
Tämä valkaisu on tarkoitettu hymyn kirkastamiseen ja sen voi tehdä vaikka jokaisen suuhygienistin tekemän hampaiden puhdistuksen jälkeen. Hymynkirkasteessa valkaisuaine vaikuttaa hampaan pinnalla 10 minuutin ajan, joten käsittely on nopea. Hymynkirkasteella saat noin 2-5 astetta vaaleammat hampaat. Vaalennustulos pysyy noin 3-4 kuukautta ja hoito voidaan toistaa 3-6 kuukauden välein.
Tällä valkaisumenetelmällä saadaan pitkäkestoisempi lopputulos, tulos pysyy jopa vuoden verran. Valkaisuaine vaikuttaa hampaiden pinnalla 3×8 minuuttia, ja koko vastaanottokäynti kestää tavallisesti noin tunnin verran. Tyypillisesti hampaat vaalenevat 4-7 astetta. Hoito voidaan toistaa vuoden välein ja valkaisutulosta on mahdollista ylläpitää myös yhdistämällä se kotivalkaisuun.
Tällä valkaisumenetelmällä saavutetaan pitkäkestoisin, jopa 2 vuotta pysyvä lopputulos. Ultravalkaisun avulla saavutetaan myös vaalentavin lopputulos ja hampaat vaalenevat jopa 10 astetta. Tämä vastaa kotivalkaisumenetelmin saatavaa tulosta. Ultravalkaisu on menetelmistä ainoa, joka vaatii ikenien suojaamisen iensuojalla. Valkaisuaine vaikuttaa hampaiden pinnalla 3 x 8 minuuttia eli vaikuttava aine uusitaan kolme kertaa kahdeksan minuutin vaikutusajan jälkeen.
Vaalennustulosten pysyvyyteen vaikuttaa paljon se mitä syö ja juo. Värjäävät elintarvikkeet kuten tee, kahvi, punaviini ja tupakointi tummentavat hampaita ajan myötä.
Kotivalkaisu on suositeltavinta tehdä yksilöllisillä valkaisulusikoilla, jotka valmistetaan hampaistasi otettujen jäljennösten avulla juuri sinulle sopiviksi. Yksilölliset valkaisulusikat ovat tiiviit ja turvalliset käyttää, sillä valkaisuaine pysyy niissä hyvin, eikä pääse leviämään ikenille. Yksilöllisiä valkaisulusikoita voi myös käyttää monta kertaa, joten voit valkaista hampaat aina tarpeen tullen uudestaan.
On mahdollista käyttää myös kaikille sopivia yhden koon valkaisulusikoita, mutta näiden käytössä on haasteensa, sillä yhden koon valkaisulusikoita voi olla vaikea saada täysin istuviksi hampaille. Tällöin valkaisuainetta voi päästä ikenille ja siitä voi seurata ongelmia, kuten ikenien kirvelyä ja valkoisia laikkuja ikenillä.
Kotivalkaisujakso kestää yleensä 1-2 viikkoa halutusta lopputuloksesta riippuen. Hoidon aikana ja heti hoidon jälkeen on syytä välttää värjääviä ja happamia juomia ja ruokia. Myös tupakointia ja nuuskan käyttöä on syytä välttää valkaisujakson aikana. Kotivalkaisu on myös erinomainen tapa ylläpitää vastaanotolla tehdyn valkaisun lopputulosta. Hampaiden valkaiseminen kotona on turvallista, kun käytät vastaanotollamme suositeltuja tuotteita.
Kotivalkaisussa valkaisulusikoita voidaan potilaan valinnan mukaan käyttää joko valveillaoloaikana tai yön yli. Valkaisugeeli valitaan sen mukaan, milloin tuotetta halutaan käyttää. Yökäyttöön sopii parhaiten Opalescencen 10-16% karbamidiperoksidia sisältävä valkaisugeeli. Päiväkäytössä voidaan käyttää joko 6% vetyperoksidia sisältävää geeliä (käyttöaika 2h/vrk) tai Opalescencen 16% karbamidiperoksidia (käyttöaika 4-5-h/vrk). Herkille hampaille suositellaan karbamidiperoksidituotteita.
Hampaiden kotivalkaisussa käytetään 6-16 % karbamidi- tai vetyperoksidivalmisteita. Kotivalkaisussa käytetään Opalescence -tuotteita, jotka sisältävät karbamidiperoksidia, fluoria, kaliumnitraattia ja vähintään 20 % vettä. Opalescense on maailman tutkituin ja myydyin valkaisugeeli ja sen valmistusmaa on USA.
Suuri vesipitoisuus valkaisuaineessa vähentää hampaan kiilteeseen kohdistuvia haittavaikutuksia, koska hampaan valkaisussa tapahtuva kemiallinen reaktio vaatii vettä. Jottei hammas kuivuisi, on tärkeää, että valkaisuaine sisältää vettä. Mitä enemmän vettä on, sitä nopeammin tapahtuu valkaiseva kemiallinen reaktio. Syljestä erittyvä pieni määrä vettä ei yksinään riitä, vaan kiille alkaa kuivua, jos valkaisuaineessa ei ole tarpeeksi vettä. Valkaisuaineissamme oleva fluori vahvistaa hammasta ja vähentää sensitiivisyyttä. Myös kaliumnitraatti ehkäisee mahdollista vihlomista valkaisun aikana. Käyttämissämme valkaisuaineissa on neutraali pH. Matala pH tarkoittaa korkeampaa happamuutta. Korkea happamuus syövyttää hammasta ja on yksi hampaiden vihlomiseen johtavista syistä.
Vastaanottovalkaisussa käytettävät BlancOne Click- ja BlancOne Touch -tuotteet sisältävät 16% karbamidiperoksidia, joka hajoaa n. 6% vetyperoksidiksi hampaan pinnalla. Aineen aktivoimiseen käytetään apuna valkaisulamppua. Yksin kotona ilman hyvää opastusta käytettyinä peroksidit voivat heikentää hampaan kiillettä ja vahingoittaa ikeniä.
Valkaisun jälkeen voi esiintyä vihlontaa kylmälle tai kuumalle muutaman päivän ajan. Syömistä ja juomista on syytä välttää välittömästi valkaisun jälkeen 2 tunnin ajan. Veden juonti on sallittua. Seuraavien kahden vuorokauden aikana ei saa käyttää happamia eikä värjääviä juomia tai ruokia, kuten kahvi, tee, punajuuri, punaviini, kolajuomat, mustikka, curry, soija, suklaa ja sitrushedelmät. Tupakointi ja nuuskan käyttö on myös kielletty tänä aikana. Viikon ajan valkaisun jälkeen on varottava värjääviä kemiallisia suunhoitotuotteita. Suuhygienisti ja hammaslääkäri osaavat neuvoa tässä asiassa. Jonkin aikaa valkaisun jälkeen on suositeltavaa käyttää hammastahnaa, joka on tarkoitettu vihloville hampaille. On myös tärkeää, että tahna sisältää riittävästi hammaskiillettä vahvistavaa ja hoitavaa fluoria.
Vinkkinä voit ottaa mukaan vaikka korvakuulokkeet ja kuunnella musiikkia tai vaikka äänikirjaa valkaisun ajan. Tervetuloa!
Varaa aika hampaiden valkaisuun nettiajanvarauksesta.
KURTENIA HAMMASLÄÄKÄRIT
Hovioikeudenpuistikko 11 A 2, 65100 Vaasa